maanantai 27. helmikuuta 2012

Mitä unet oikein tarkoittavat?

Oletko koskaan miettinyt mitä unet oikeastaan tarkoittavat..
KATSO JA KUMMASTELE MITEN YSILUOKKALAISET SELITTÄVÄT UNIA..

 Meistä jokainen näkee mitä ihmeellisimpiä unia, eikä aamulla voi kuin ihmetellä oman mielensä askartelua. Unet ovat mielikuvien ja tunteiden leikkiä, syvällä ruumiin tasolla tapahtuvaa merkitysten uumoilua ja aavistelua.Se tiedetään, että unet ovat kuin elokuvia, joiden tapahtumat ja sisältö heijastavat menneisyyden ja tulevaisuuden tapahtumia. Unet kumpuavat mm. ihmisen vieteistä, vaistoista, tavoista, voimavaroista, intuitiosta, toiveista, kokemuksista ja päivän sattumuksista.
Unen keskeinen lähtökohta on siinä, mikä illalla jää painamaan mieltä, mikä jää päivän tapahtumista mielen päälle. Usein se on juuri se asia, joka hämmästyttää, joka on poikkeava asia päivän rutiineissa. Se on saattanut pysäyttää mielen jonkin kerroksen, ilman että siihen on kiinnitetty huomiota.


Helpon nukahtamisen ja riittävän unen takaamiseksi kannattaa viettää säännöllistä elämää. Päivärytmin pitäminen suunnilleen samoissa ajoissa heräämisen ja nukkumisen suhteen, myös vapaapäivinä, totuttaa elimistön oikeaan rytmiin. Rentouttava liikunta päivittäin riittävän aikaisin ennen nukkumaanmenoa tai kevyt iltalenkki ennen nukkumaanmenoa on hyväksi.


Sanaselityksiä unille..

HAMMAS/HAMPAAT
Haluat ehkä tulla kuulluksi, tai puhut liikaa.
IHMISET
Kuuntele mitä ihminen sinulle kertoo.
Hän voi kehottaa sinua hyväksymään omat negatiiviset puolesi osaksi itseäsi.
Näkemäsi henkilö heijastaa aina peilinlailla jotain sinusta itsestäsi.

LENTÄMINEN
Vapaus fyysisestä ruumiista, vapauden kaipuu, halu paeta. Lentäminen ilman lentovälinettä kertoo henkisestä pelottomuudesta.

KYYNELEET
Jos kyynelehdit unessasi, elämässäsi on meneillään paranemisprosessi. Kyyneleet symboloivat myötätuntoa ja puhdistautumista. Vaihtoehtoisesti kyyneleet voivat viestittää kivusta.

KISSA

Kissa unessa symboloi epäonnea, vaaraa ja huonoa onnea. Jos olet kuitenkin kissaihminen, uni saattaa kertoa itsenäisyydestä ja rohkeudesta.


PUTOAMINEN
Putoaminen unessa merkitsee usein edessä olevia ponnisteluja, jotka kuitenkin tuottavat tulosta.

KÄÄRME
Jos käärme puree sinua, kertoo se piilossa olevista peloista ja huolista, jotka koet uhkaaviksi. Uni saattaa varoittaa sinua jostain valve-elämäsi asiasta, jota et osaa varoa tai joka ei ole vielä noussut esiin.

MYÖHÄSTYÄ Unessa myöhässä oleminen tai myöhästyminen merkitsevät, että pelkäät muutosta. Sinulla saattaa olla myös jokin ratkaisematon asia, jota yrität selvittää.

SYÖDYKSI TULEMINEN
Jos joudut unessa syödyksi saattaa se kertoa siitä, että etsit vielä itseäsi ja olet hieman epävarma.

HAAMU/KUMMITUS/AAVE Yleisesti haamu-unet symboloivat niitä itsesi piirteitä, joita pelkäät. Tähän saattaa liittyä tuskallisia muistoja, syyllisyyttä tai joitakin tukahdetettuja ajatuksia. Saatat pelätä kuolemaa ja kuolemista. Vaihtoehtoisesti kummitukset edustavat asioita, jotka eivät enää ole saatavilla tai kätesi ulottuvissa.

RAHA
Jos voitat unessasi rahaa, symboloi se sitä, että elämääsi tulee menestystä ja kukoistusta. Raha voi edustaa itseluottamusta, itsensä arvostamista, menestystä tai arvoja. Sinulla on uskoa itseesi.

 








Ei tietoa ilman lähteitä;

http://www.rajatieto.org/unientulkitsijat.php?gclid=CMD6v-St960CFVMvmAodjiAQtA


Horoskoopit kertovat..





Kalat 20.2.-20.3.

Veden henget tuovat sinulle mysteerisen viestin. Hyviä päiviä tulossa. Vaikka ilma ja pakkaset kiristyvät, sinä löysenet. Älä jää rannalle porskuttelemaan vaan mene virran mukana, jos siltä tuntuu.


Vesimies 20.1.-19.2.

Jos aiot tavoittaa elämäsi rakkauden, sinun täytyy metsästää. Väännä siis saappaat jalkaasi ja lähde korpimaahan. Muista kiinnittää pyyntiverkko tarpeeksi kireäksi, jotta saalis ei karkaa.



Rapu 22.6.-22.7.


Äyriäisenä sinun pitäisi ymmärtää, kenen puolella olla. Laiskuus kuvastuu elämässäsi. Nosta sormesi mittaamaan tuulta ja tunne tulevaisuutesi avaruus.  Onko avaruus ylhäällä vai onko se täällä avoinna.



Härkä  21.4.-20.5.

Kadotat elämässäsi jonkun tärkeän asian. Löytääksesi sen sinun täytyy tehdä spontaaneja ratkaisuja ja muuttaa päämäärääsi.Yritä löytää sisäinen opportunistisi ja käännä autuuden vipua. Senkin sonni.









Oinas 21.3-20.4.

Jos löydät maasta kolikon, älä ota sitä, sillä Lamia langettaa kirouksen niskaasi. Ruokailussa voi kuitenkin tapahtua jokin kommellus, ota se iisisti.




Kauris 22.12.-19.1.

Restonomi. Ihastuksesi nimi alkaa jollain noista kirjaimista. Meditoimalla se selviää. Olet iäkäs Bambi. Käy zumbassa ja pistä nivelet liikkeelle.



Neitsyt 23.8.-22.9.
Kiinnostut sisustuksesta. Valmista itsellesi neitsyeen kammio ja ole siellä. Jos tunnet yksinäisyyttä, kaveritkin ovat tervetulleita Teuvon iltamiin.





Kaksoset 21.5.-21.6.


Saatat hiljattain kuulla huonoja uutisia, ehkä? Toivottavasti ei. Amorin nuoli lävistää keuhkosi, et saa henkeä. Kesäksi saat hyvän suhteen, Madonna lupaa.



Leijona  23.7.-22.8.

Vinhuusasteikolla olet 10. Mitä suurempi harja, sitä suuremmat … karvapallot. Joskus saattaa tuntua siltä, että karvat pursuu joka reiästä, mutta siihen on ratkaisu. Tee elämänmuutos ja kirmaile pelloilla.




Skorpioni 23.10.-22.11.

Sinulla on harvinainen kyky lannistaa ihmiset henkisesti vain yhdellä piikin iskulla. Muista käyttää sitä oikein vain vihamiehiäsi kohtaan. Voit myös vaihtaa piikkiin rakkauden lääkettä ja iskeä sen sinun ihastuksesi peppuun.


Vaaka 23.9.-22.10.

Elämääsi on tulossa loppukevennys. Muista, että vaakasi voi olla rikki, jolloin täytyy muuttaa viisarin liikettä pehmeämmäksi. Kateenkorva on poikaa!




Jousimies 23.11.-22.12.

Älä ammu lehmiä. Vitsinkerronta taitosi heikentyvät, et osaa nauraa enää. Mene naurujoogaan ja huuhtele suolinukkasi irti. Rahaa sinulle virtaa kuin jätevettä Porvoonjoessa.







 Kuvitus: Nita
 Tekstit ja muokkaus: Jenni, Enni, Saara, Ronja

maanantai 13. helmikuuta 2012

Koululaistemme mahtavia mielipiteitä..

Pistimme ruokalaan boksin! Sinne sai oman mielen mukaan pudotella mielipiteitään.. Kymmenien erilaisten mielipiteiden joukosta valitsimme niistä muutaman. Oppilaiden mielipiteet sinisellä.


Onko homoista ja lesboista aina pakko tehdä niin iso numero? Ihan tavallista seurustelua sekin on!
-Lehti vastaa: Rakkaus on aina rakkautta sukupuolesta huolimatta. Koska rakkaus on melkoinen kuuma peruna ja ihmeellinen asia, varsinkin homo- ja lesbosuhteista tehdään helposti suurempi numero.


Mielestäni Haavisto olisi parempi presidentti kuin Niinistö!
t. Haavistolla on söpö poikaystävä

Perunat ovat kylmiä ja kumisia! Miksei voi palata siihen aikaan, kun niitä piti vielä kuoria.. Kuoriperunat ovat sekä maittavia että terveellisiä, ja lapset oppivat kuorimaan.


Justin Bieber on ihana!
-Lehti vastaa: niin meistäkin!


Koulun kellot ovat pepusta (sensuroitu), koska ne ovat eri ajassa!
t. Kari 4a


Koulussa on liian kylmä! Tänne aivan jäätyy. Lisää lämmitystä!


Mä haluun diskolavan.
-Lehti vastaa: asia järjestyy.


Miksi ei saisi olla sisällä välitunneilla? Se on ihan hölmöä, jopa talvella pitää hytistä ulkona.


Kasvissosekeitto ei ole enää ruokalistoilla. Ihan tyhmää!




Koulun makaronilaatikko kaipaa kiinteytystä & parempia porkkanoita keitoissa, KIITOS!
-Lehti vastaa: Mekään emme pidä laatikon löllöydestä!


Lemmikkipäivät pitäisi olla koulussa, ja pakkasraja vähintään -15 astetta.


Kuukauden söpöin opettaja on Joonas!
t. Salainen ihailija, moi Joonas


Ollaan ystävällisempiä toisillemme. Draama on turhaa!


Noi ruokalan "naama"taulut pois, kun mä en oo siellä.
t. Pettynyt lapsonen




Rusinat eivät kuulu pullaan.


maanantai 6. helmikuuta 2012

Antilööpin esittely ja ensimmäiset kysymykset ja kummastukset oppilailta




Antilööppi, mikä se on?


Hei kaikki. Olisikohan tämä hyvä hetki keittää teekupponen ja sukeltaa sohvannurkkiin? No jos et kuitenkaan pidä teestä etkä omista sohvaa, voit myös juoda vettä ja istua lattialla. Kirjoitamme nettilehteä. Nettilehteä lehdestämme. Lehtemme nimi on Antilööppi. Se on ovela kuin kettu. Siis antilööppi. Se on kuin antilooppi mutta samalla lööppi joka ei kuitenkaan ole lööppi. Ovelaa. Lue siis, jos jossain kihelmöi.
 Pistimme boxin koulun ruokalaan, mihin sai oman halun mukaan tiputella kysymyslappusia.
 Tässä tulee muutama koululaisiamme arveluttava kysymys:

Jokainen miettii varmasti ulkonäköään.
Aluksi muutama ulkonäköön liittyvä kysymys.

Olenko mä oikeasti koulun rumin?
Kuten vanha sanonta kertoo, kauneus on katsojan silmissä. Jokainen ihminen on erilainen ja mielipiteet vaihtelevat. Kulttuuri ja ympäristö vaikuttavat myös siihen, mitä pidämme kauniina ja rumana. Hyvänä esimerkkinä tässä on H&M:än mallinukkekohu, jossa mallien vartalot eivät olleet aitoja. Aitoja kuvia ei nykypäivinä lehdissä usein näe. Mitä oikeasti on kauneus? Onko se sitä ulkoista viehätysvoimaa vai onko se jotain enemmän? Sisäistä kauneutta?

Voiko pojat tykätä minusta, vaikka en värjää hiuksia?

Ruoskaremmi on yhtä mieltä siitä, ettei hiuksia tarvitse värjätä. Hiusten värjäys saattaa olla myös suuri rahareikä.. Haastattelimme sitä paitsi yhtä poikaa, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että kyllä ne hiukset voivat olla maantienvärisetkin. Luonnollisuus on IN!

Onko noloa kirjoittaa rakkauskirje viidesluokkalaiselle, jos itse on yläasteella?
Tunteiden kertominen toiselle on rohkea veto. Kannattaa kuitenkin olla ihmettelemättä mahdollista hämmennystä nuoremmalta osapuolelta.. Kaikki ihmiset kypsyvät rakkausrasiassa eri tahtiin!

Miksi pinaattiletut poistettiin koulun ruokalistoilta?
Pinaattiletut äänestettiin Suomen suosituimmaksi kouluruuaksi. Sitä leijailevaa tuoksua ei enää nenän ääripäät haista koulun käytävillä. Uusimaan mukaan letut eivät noudattaneet ravitsemussuosituksia ja ne sisälsivät liikaa sokeria, turhia lisäaineita ja suolaa. R.R. ihmettelee tätä, sillä pinaattiletut tarjottiin aina terveellisen salaatin, maidon ja leipäsen kera.
Toimitukseen on ilmestynyt muutamia suklaa-aiheisia kysymyksiä..

Onko suklaa terveellistä?
Suklaita on erilaisia. Raakasuklaa, mitä saa luontaistuotekaupoista, on suklaan terveellisin osa. Tavallisessa herkullisessa maitosuklaassa on kamalasti rasvaa ja sokereita eikä se tee hyvää sisä- eikä varsinkaan ulkokuorelle.

Tuleeko suklaasta finnejä?
Ruoskaremmin pitkän tutkimustaukoisten mukaan kuivalle iholle suklaa saattaa tehdä jopa hyvää, mutta jos omistat rasvaisen hipiän, ihosi on nautinnollisten hetkien jälkeen kuin värikäs kukkapelto. Asia on yksilöllistä!

Auttaako suklaa sydänsuruihin?
Sen R.R. tiesi jo ilman googleakin, että suklaa erittää mielihyvähormoneja eli endorfiinejä. Suklaa siis auttaa varmasti sydänsuruihisi, saman tekee myös aavistuksen terveellisempi vaihtoehto banaani. Jos kuitenkin suklaa tai banaani aiheuttaa ällötysvärinöitä, ei niitä tarvitse ahmia, jos podet surkuja.

Miksi kaikki on tollasia angstifaneja?
Toki joillakin on elämässään todellisia ongelmia, mutta usein yhtäkkinen angstisuus ja tilapäivitysten synkkä sävy saattaa olla vain siihen tiettyyn ikään kuuluvaa huomionhakuisuutta. Suomessa on myös ollut vallalla jonkinsorttinen vihamyönteisyys, johon Ruoskaremmi haluaa tehdä MUUTOKSEN! Ota siis haaste vastaan ja huomaa elämän pienet ilot, kuten lumihiutaleen sulamisen vaiheet ikkunaruudussa.

Onko runescapen pelaaminen enää in?
Vaikka jokin asia ei olisi coolia juuri tällä hetkellä, saat niitä asioita joita pidät mieluisena. Uskalla erottua joukosta, se on IN!

Tykkään yhestä tyypistä todella paljon, mutta hän ei tykkää minusta. Mitä minun pitäisi tehdä?
Vältä stalkkerin mainetta! Oletko varma että hän ei pidä sinusta? Juttele hänen kanssaan vaikka netissä ja ole ystävällinen ja avoin. Ole aito, jos hän ei arvosta siltikään sinun sisintä, hän ei ole arvoisesi. Ihastuksia tulee ja menee.

Tykkään yhdestä tytöstä ja olen itse tyttö. Onko se outoa?
Se on aivan normaalia. Tämä voi olla hyvä kysymys täydelliseen hetkeen etsiä itseäsi. Muista myös että se voi olla nuoreen ikääsi liittyvä mielijohde. Tutki rauhassa itseäsi, pikkuhiljaa opit itsestäsi uusia asioita. Anna itsellesi aikaa tulla sinuksi.

 
Ekstrakysymys:



Miksi tyttö osasi tehdä frontside ollien paremmin kun mä?

-Robin ja Tommi
R.R. mietti tätä kysymystä ja sain selville, että frontside ollie on kuuluisa skeittitemppu. Ehkä tyttö on harjoitellut.. Ehkä tyttö on luonnonlahjakkuus.. Ehkä tyttö vain osaa, ja te ette.. Tai sitten teillä on huonompi dekki. Tätä vastausta voi miettiä, mutta suoraa sellaista on vaikea keksiä. Harjoittelu tekee mestarin!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Antilööppi, mikä se on?

Hei kaikki. Olisikohan tämä hyvä hetki keittää teekupponen ja sukeltaa sohvannurkkiin? No jos et kuitenkaan pidä teestä etkä omista sohvaa, voit myös juoda vettä ja istua lattialla. Kirjoitamme nettilehteä. Nettilehteä lehdestämme. Lehtemme nimi on Antilööppi. Se on ovela kuin kettu. Siis antilööppi. Se on kuin antilooppi mutta samalla lööppi joka ei kuitenkaan ole lööppi. Ovelaa. Lue siis, jos jossain kihelmöi.